ansaitsematon

Definition from Wiktionary, the free dictionary
Jump to navigation Jump to search

Finnish[edit]

Etymology[edit]

ansaita (earn, deserve) +‎ -maton

Pronunciation[edit]

  • IPA(key): /ˈɑnsɑi̯tsemɑton/, [ˈɑns̠ɑi̯t̪ˌs̠e̞mɑt̪o̞n]
  • Rhymes: -emɑton
  • Syllabification(key): an‧sait‧se‧ma‧ton

Adjective[edit]

ansaitsematon (comparative ansaitsemattomampi, superlative ansaitsemattomin)

  1. undeserved
  2. unearned

Declension[edit]

Inflection of ansaitsematon (Kotus type 34*C/onneton, tt-t gradation)
nominative ansaitsematon ansaitsemattomat
genitive ansaitsemattoman ansaitsemattomien
partitive ansaitsematonta ansaitsemattomia
illative ansaitsemattomaan ansaitsemattomiin
singular plural
nominative ansaitsematon ansaitsemattomat
accusative nom. ansaitsematon ansaitsemattomat
gen. ansaitsemattoman
genitive ansaitsemattoman ansaitsemattomien
ansaitsematontenrare
partitive ansaitsematonta ansaitsemattomia
inessive ansaitsemattomassa ansaitsemattomissa
elative ansaitsemattomasta ansaitsemattomista
illative ansaitsemattomaan ansaitsemattomiin
adessive ansaitsemattomalla ansaitsemattomilla
ablative ansaitsemattomalta ansaitsemattomilta
allative ansaitsemattomalle ansaitsemattomille
essive ansaitsemattomana ansaitsemattomina
translative ansaitsemattomaksi ansaitsemattomiksi
instructive ansaitsemattomin
abessive ansaitsemattomatta ansaitsemattomitta
comitative ansaitsemattomine
Possessive forms of ansaitsematon (type onneton)
Rare. Only used with substantive adjectives.
possessor singular plural
1st person ansaitsemattomani ansaitsemattomamme
2nd person ansaitsemattomasi ansaitsemattomanne
3rd person ansaitsemattomansa

Derived terms[edit]

Participle[edit]

ansaitsematon

  1. Negative participle of ansaita.