häntä

See also: hanta and hàntǎ

Finnish

(index hä)

Pronunciation

• IPA^(key): /ˈhæntæ/, [ˈhæn̪t̪æ]
• Rhymes: -æntæ
• Syllabification: hän‧tä

Etymology 1

From Proto-Finnic *häntä, from Proto-Uralic *čänčä.

Noun

häntä

1. (anatomy) a narrow tail (e.g., of most mammals)

   Koiralla on häntä, mutta linnulla ei.

   Dogs have a [narrow] tail, but birds do not.

2. back
3. (typography) ogonek

Declension

Inflection of häntä (Kotus type 10/koira, nt-nn gradation)
nominative		häntä	hännät
genitive		hännän	häntien
partitive		häntää	häntiä
illative		häntään	häntiin
		singular	plural
nominative		häntä	hännät
accusative	nom.	häntä	hännät
	gen.	hännän
genitive		hännän	häntien häntäinrare
partitive		häntää	häntiä
inessive		hännässä	hännissä
elative		hännästä	hännistä
illative		häntään	häntiin
adessive		hännällä	hännillä
ablative		hännältä	hänniltä
allative		hännälle	hännille
essive		häntänä	häntinä
translative		hännäksi	hänniksi
instructive		—	hännin
abessive		hännättä	hännittä
comitative		—	häntineen

Possessive forms of häntä (type koira)
possessor	singular	plural
1st person	häntäni	häntämme
2nd person	häntäsi	häntänne
3rd person	häntänsä

Derived terms

• hännys
• häntäheikki (“womanizer”)
• ketunhäntä

See also

• pyrstö (wide tail, e.g., of fish and birds)

Etymology 2

Pronoun

häntä

1. Partitive form of hän.

Anagrams

• tähän

---

Ingrian

Etymology

From Proto-Finnic *häntä, from Proto-Uralic *čänčä. Cognates with Finnish häntä and Estonian händ.

Noun

häntä (genitive hännän, partitive häntää)

1. tail