vastustamaton

Definition from Wiktionary, the free dictionary
Jump to navigation Jump to search

Finnish[edit]

Etymology[edit]

vastustaa (to resist) +‎ -maton

Pronunciation[edit]

  • IPA(key): /ˈʋɑstustɑmɑton/, [ˈʋɑs̠t̪us̠ˌt̪ɑmɑt̪o̞n]
  • Rhymes: -ɑmɑton
  • Syllabification: vas‧tus‧ta‧ma‧ton

Adjective[edit]

vastustamaton (comparative vastustamattomampi, superlative vastustamattomin)

  1. irresistible
  2. indomitable, undownable

Declension[edit]

Inflection of vastustamaton (Kotus type 34/onneton, tt-t gradation)
nominative vastustamaton vastustamattomat
genitive vastustamattoman vastustamattomien
partitive vastustamatonta vastustamattomia
illative vastustamattomaan vastustamattomiin
singular plural
nominative vastustamaton vastustamattomat
accusative nom. vastustamaton vastustamattomat
gen. vastustamattoman
genitive vastustamattoman vastustamattomien
vastustamatontenrare
partitive vastustamatonta vastustamattomia
inessive vastustamattomassa vastustamattomissa
elative vastustamattomasta vastustamattomista
illative vastustamattomaan vastustamattomiin
adessive vastustamattomalla vastustamattomilla
ablative vastustamattomalta vastustamattomilta
allative vastustamattomalle vastustamattomille
essive vastustamattomana vastustamattomina
translative vastustamattomaksi vastustamattomiksi
instructive vastustamattomin
abessive vastustamattomatta vastustamattomitta
comitative vastustamattomine
Possessive forms of vastustamaton (type onneton)
Rare. Only used with substantive adjectives.
possessor singular plural
1st person vastustamattomani vastustamattomamme
2nd person vastustamattomasi vastustamattomanne
3rd person vastustamattomansa

Derived terms[edit]

Participle[edit]

vastustamaton

  1. Negative participle of vastustaa.