kielitaitoinen

Definition from Wiktionary, the free dictionary
Jump to navigation Jump to search

Finnish[edit]

Etymology[edit]

kielitaito +‎ -inen

Pronunciation[edit]

  • IPA(key): /ˈkie̯liˌtɑi̯toi̯nen/, [ˈkie̞̯liˌt̪ɑi̯t̪o̞i̯ne̞n]
  • Hyphenation: kie‧li‧tai‧toi‧nen

Adjective[edit]

kielitaitoinen (comparative kielitaitoisempi, superlative kielitaitoisin)

  1. having language skills, knowing a language (usually a specific language)

Declension[edit]

Inflection of kielitaitoinen (Kotus type 38/nainen, no gradation)
nominative kielitaitoinen kielitaitoiset
genitive kielitaitoisen kielitaitoisten
kielitaitoisien
partitive kielitaitoista kielitaitoisia
illative kielitaitoiseen kielitaitoisiin
singular plural
nominative kielitaitoinen kielitaitoiset
accusative nom. kielitaitoinen kielitaitoiset
gen. kielitaitoisen
genitive kielitaitoisen kielitaitoisten
kielitaitoisien
partitive kielitaitoista kielitaitoisia
inessive kielitaitoisessa kielitaitoisissa
elative kielitaitoisesta kielitaitoisista
illative kielitaitoiseen kielitaitoisiin
adessive kielitaitoisella kielitaitoisilla
ablative kielitaitoiselta kielitaitoisilta
allative kielitaitoiselle kielitaitoisille
essive kielitaitoisena kielitaitoisina
translative kielitaitoiseksi kielitaitoisiksi
instructive kielitaitoisin
abessive kielitaitoisetta kielitaitoisitta
comitative kielitaitoisine

Antonyms[edit]