pakkokeino

Definition from Wiktionary, the free dictionary
Jump to: navigation, search

Finnish[edit]

Etymology[edit]

pakko +‎ keino

Noun[edit]

pakkokeino

  1. (law) coercion (actual or threatened force for the purpose of compelling action by another person)
  2. In plural (pakkokeinot), compulsion (lawful use of violence)

Declension[edit]

Inflection of pakkokeino (Kotus type 1/valo, no gradation)
nominative pakkokeino pakkokeinot
genitive pakkokeinon pakkokeinojen
partitive pakkokeinoa pakkokeinoja
illative pakkokeinoon pakkokeinoihin
singular plural
nominative pakkokeino pakkokeinot
accusative nom. pakkokeino pakkokeinot
gen. pakkokeinon
genitive pakkokeinon pakkokeinojen
partitive pakkokeinoa pakkokeinoja
inessive pakkokeinossa pakkokeinoissa
elative pakkokeinosta pakkokeinoista
illative pakkokeinoon pakkokeinoihin
adessive pakkokeinolla pakkokeinoilla
ablative pakkokeinolta pakkokeinoilta
allative pakkokeinolle pakkokeinoille
essive pakkokeinona pakkokeinoina
translative pakkokeinoksi pakkokeinoiksi
instructive pakkokeinoin
abessive pakkokeinotta pakkokeinoitta
comitative pakkokeinoineen