kohtalo

Definition from Wiktionary, the free dictionary
Jump to navigation Jump to search

Finnish[edit]

(index ko)

Etymology[edit]

Possibly kohta +‎ -lo.

Pronunciation[edit]

  • IPA(key): /ˈkohtɑlo/, [ˈko̞xt̪ɑlo̞]
  • Rhymes: -ohtɑlo
  • Syllabification: koh‧ta‧lo

Noun[edit]

kohtalo

  1. destiny, fate
    Kohtalo kohteli kaltoin.
    The fate mistreated.

Declension[edit]

Inflection of kohtalo (Kotus type 2/palvelu, no gradation)
nominative kohtalo kohtalot
genitive kohtalon kohtalojen
kohtaloiden
kohtaloitten
partitive kohtaloa kohtaloja
kohtaloita
illative kohtaloon kohtaloihin
singular plural
nominative kohtalo kohtalot
accusative nom. kohtalo kohtalot
gen. kohtalon
genitive kohtalon kohtalojen
kohtaloiden
kohtaloitten
partitive kohtaloa kohtaloja
kohtaloita
inessive kohtalossa kohtaloissa
elative kohtalosta kohtaloista
illative kohtaloon kohtaloihin
adessive kohtalolla kohtaloilla
ablative kohtalolta kohtaloilta
allative kohtalolle kohtaloille
essive kohtalona kohtaloina
translative kohtaloksi kohtaloiksi
instructive kohtaloin
abessive kohtalotta kohtaloitta
comitative kohtaloineen
Possessive forms of kohtalo (type palvelu)
possessor singular plural
1st person kohtaloni kohtalomme
2nd person kohtalosi kohtalonne
3rd person kohtalonsa

Derived terms[edit]

Compounds[edit]

See also[edit]

Anagrams[edit]