toinen

Definition from Wiktionary, the free dictionary
Jump to navigation Jump to search

Finnish[edit]

(index to)

ordinal number
2. Previous: ensimmäinen
Next: kolmas

Etymology[edit]

From Proto-Finnic *toinen. Equivalent to tuo (that) +‎ -inen.

Pronunciation[edit]

  • IPA(key): /ˈtoi̯nen/, [ˈt̪o̞i̯ne̞n]
  • Rhymes: -oinen
  • Syllabification: toi‧nen

Adjective[edit]

toinen

  1. second (after the first in a sequence)

Synonyms[edit]

Derived terms[edit]

Compounds[edit]

Pronoun[edit]

toinen

  1. (indefinite) other, another
  2. (in the plural) the others, other ones

Determiner[edit]

toinen

  1. other, another

Declension[edit]

Inflection of toinen (Kotus type 38/nainen, no gradation)
nominative toinen toiset
genitive toisen toisten
toisien
partitive toista toisia
illative toiseen toisiin
singular plural
nominative toinen toiset
accusative nom. toinen toiset
gen. toisen
genitive toisen toisten
toisien
partitive toista toisia
inessive toisessa toisissa
elative toisesta toisista
illative toiseen toisiin
adessive toisella toisilla
ablative toiselta toisilta
allative toiselle toisille
essive toisena toisina
translative toiseksi toisiksi
instructive toisin
abessive toisetta toisitta
comitative toisine
Possessive forms of toinen (type nainen)
possessor singular plural
1st person toiseni toisemme
2nd person toisesi toisenne
3rd person toisensa
  • The singular possessive forms (toiseni, toisesi) are rare and only used if toinen is used substantively.
adverbial
form
singular plural
superessive toisaalla
delative toisaalta
sublative toisaalle
lative
temporal
causative
multiplicative
distributive
temporal
distributive
prolative
situative
oppositive

Derived terms[edit]

Compounds[edit]

References[edit]

  • Häkkinen, Kaisa (2004) Nykysuomen etymologinen sanakirja [Modern Finnish etymological dictionary] (in Finnish), Juva: WSOY, →ISBN